Arvostanko itseäni?
Koulussa haettiin aikoinaan virheitä vastauksista ja kokeissa oli usein punakynää väärissä kohdissa. Väärille vastauksille saatettiin nauraa tunnilla ja joskus jopa Lue loppuun
Koulussa haettiin aikoinaan virheitä vastauksista ja kokeissa oli usein punakynää väärissä kohdissa. Väärille vastauksille saatettiin nauraa tunnilla ja joskus jopa Lue loppuun
Nauramme usein ruotsalaiselle yrityskulttuurille, missä diskuteerataan asioista joskus pitkänkin kaavan kautta. Usein aivan turhaan. Asialla on nimittäin puolensa, päätöksiin haetaan Lue loppuun
Kirjoitan paljon siitä, että pomon pitää arvostaa ihmisiään arvostelun sijaan. Hakea onnistumisia virheiden sijaan. Ylistää ihmisiään eikä alistaa. Me kaikki Lue loppuun
Jäin pohtimaan syksyn ja talven uutisia erilaisten yritysten tilanteesta ja johtamisesta suhteessa paremman työelämän aikaansaamiseksi. Suurin osa on ollut perusviestiltään Lue loppuun
Tarina 1: Pohjois-Korea Sain tyttäreltäni luettavaksi mielenkiintoisen kirjan muutama päivä sitten. Blaine Hardenin kirjoittama kirja ”LEIRI 14” kertoi Shin-Dong-hyukin paosta Lue loppuun
Satuin aloittamaan hiljaisen aamun katsomalla televisiosta ohjelmaa interventiosta (väliintulosta) eli huumeriippuvuuden keskeyttämisestä ja henkilön ohjauksesta hoitoon. Ohjelma järkytti ja pysäytti Lue loppuun
20 kuukauden vapaa-ajan vienyt kirjaprojekti onnistui ja myynti on lähtenyt todella hyvin käyntiin. Yllättävää on se, että vasta nyt tuntuu Lue loppuun
Parempi elämä? Nuorena päättää elävänsä hyvän elämän, tekevänsä asioita mitkä tuntuvat oikeille ja kiinnostaville. Vanhana usein miettii niitä asioita, mitkä Lue loppuun