Home

Kirjoitan paljon siitä, että pomon pitää arvostaa ihmisiään arvostelun sijaan. Hakea onnistumisia virheiden sijaan. Ylistää ihmisiään eikä alistaa. Me kaikki kaipaamme arvostusta ja nimenomaan koettu arvostus vapauttaa energiaa ja saa jaksamaan. Meidät kaikki vaikeinakin aikoina ja haasteidenkin edessä.

Nimenomaan ihmisten arvostamisen kautta pomo ansaitsee itse arvostusta ja saa luvan tehdä työtään. Saa luvan johtaa ihmisiään ja olla pomo.

Viime kuukausien aikana olen käynyt puhumassa monessa paikassa kirjani teemalla ”Yksinkertaista johtamista – arvostaen” ja hyvin usein erilaisista ongelmista tullaan puhumaan tilaisuuden jälkeen teemalla ”hei kuule…mitä pitäisi tehdä kun meillä on tilanne tällainen”.

Olen kerännyt tähän muutamia tilanteita, joissa pomo on vaarassa menettää muiden ihmisten arvostuksen ja samalla pohjan työnsä hoitamiselle. Nämä ovat todella vain pari hassua erimerkkiä arjesta ja edustavat vain pientä osaa elävästä elämästä.

Pomo miettii kaikessa omaa etuaan

Pomon tehtävän on viedä yritystä eteenpäin ja kehittää sitä strategian mukaisesti. Jossain kohdassa focus saattaa muuttua ja pomo miettiikin omaa etuaan yrityksen sijaan. Ehkä asia tapahtuu tiedostamatta, mutta ihmiset huomaavat sen helposti.

Pomo ei ota riskejä, ei uskalla päättää, ei kehitä yritystä luovasti, ei keskity ihmisiinsä vaan miettii esimerkiksi omaa urakehitystään, optioitaan ja bonuksiaan. Mahdollisesti hankkii myös itselleen erilaisia ainutlaatuisia etuja. Focus kääntyy yrityksestä itseen ja omiin etuihin.

Ihmiset vaistoavat pieniä asioita. Myös pomon oman edun tavoittelun. Se vie motivaation ja arvostuksen nopeasti, joskus salamannopeasti ja peruuttamattomasti.

Pomo antaa oman menestyksen nousta hattuun

Hyväkin pomo voi muuttua saamastaan suosiosta tai menestyksestä. Hän voi alussa olla hyväkin ihmisten kuuntelija, mutta matkan varrella omien onnistumisten kautta luulla olevansa hyvä pomo. Nimenomaan luulla olevansa.

Siinä vaiheessa kun pomo luulee olevansa hyvä ja täydellinen, siinä on todellinen johtamisen kuilu edessä. Pomon kehitys pysähtyy ja hän jämähtää johtamisessa ja ihmisenäkin mahdollisesti siihen tilaan täydellisenä pomona.

Peli pomona ja esimiehenä on menetetty juuri silloin.

Pomo ei puutu väärään toimintaan

Usein kuulee tilanteista, joissa esimerkiksi ihmisten välillä on ristiriitaa ja se jatkuu ja jatkuu. Pomolta pyydetään apua, mutta mitään ei tapahdu. Hän antaa ihmisten välisen kuilun syventyä ja hengen mennä alas. Pahimmassa tapauksessa hyvä työntekijä lähtee ja organisaatio menettää paljon osaamista.

Tai organisaatiossa joku toimii väärin ja siihen ei puututa. Ei noudata yhteisiä pelisääntöjä ja toimii kuten haluaa vaikkapa matkustamisen, kalenterimerkintöjen tai vaikkapa edustuskulujen osalta. Epärehellisesti tai muuten väärin. Työt jakautuvat epätasaisesti ja kaikilta ei vaadita samaa. Jotain työntekijää voidaan kiusata muka hauskalla tavalla ja hän kärsii, mutta pomo ei lopeta toimintaa.

Esimerkkejä on varmasti monia. Yksi tai kaksi ihmistä toimii väärin ja muut ihmiset menettävät motivaationsa kun pomo himmailee ja on hiljaa. Suosii väärää toimintaa.

Pomo ei uskalla puuttua, ei halua tai mikä sitten onkaan henkilökohtainen syy. Hän ei ymmärrä, että juuri puuttumisesta hänelle maksetaan ja sen jos minkä pitäisi olla hänen työtään. Pitää ihmisten motivaatiosta huolta.

Pomo ei tajua, että hänen oma roolinsa kutistuu ihmisten silmissä.

Pomo ei toimi itse yrityksen arvojen mukaisesti

Yrityksellä voi olla hienot arvot seinällä ja niitä edellytetään kaikkien noudattavan. Niistä puhutaan ja tehdään hienoja esitteitäkin, mutta arjessa on vain pieni ongelma. Pomo ei niitä itse noudata. Laittaa autonsa asiakaspaikalla vaikka asiakkaan pitäisi olla aina ykkönen. Rehellisyyden sijaan omii omien ihmistensä onnistumiset oman pomonsa edessä. Avoimuuden sijaan salaa omat edustuskulunsa ja matkalaskunsa sviitteineen.

Jne. Jne. Yksinkin pieni asia ja peli on johtamisen kannalta menetetty.

Jos ei pomona halua menettää muiden arvostusta tässä on hyvä muistilista:

– Focus on pidettävä yrityksessä ja muiden eduissa, ei omissa.

– Aina voi ja pitää olla parempi pomo ja miettiä omaa kehittymistä.

– Väärään toimintaan tai ristiriitoihin on puututtava heti.

– Arvoja on noudetattava kaikissa tilanteissa, vaikka kukaan ei näkisikään.

Pienet asiat rakentavat tätä maailmaa ja ihmisten arkea paremmaksi.
Muiden arvostaminen on myös itsensä arvostamista ja toimimista rehellisesti sekä oikeudenmukaisesti eri tilanteissa.

Onneksi valinta on jokaisen oma. Myös työpaikan valinta.

—–

Aiheesta lisää:

KIRJA: Yksinkertaista johtamista – Arvostaen.
http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s