Elän vain kerran – mutta miten?

Parempi elämä?

Nuorena päättää elävänsä hyvän elämän, tekevänsä asioita mitkä tuntuvat oikeille ja kiinnostaville. Vanhana usein miettii niitä asioita, mitkä jäivät tekemättä ja mille olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa. Tai aloittaa.

Voimme jäädä elämään historiaan, miettimään mitä vanhemmat joskus sanoivat tai tekivät. Vanhat asiat saattavat painaa mieltä ja jopa katkeroittaa. Itsetuntomme kärsii vanhoista virheistä ja emme osaa hakea päivistä onnistumisia. Ilon hetkiä.

Kiireen keskellä usein odotamme viikonloppua, ehkä seuraavaa lomaa tai joulua. Kesää ja lämpöä tai juhannuksen yötöntä yötä talven pimeyden jälkeen. Olennaista on se, että odotamme tulevaa. Sitten teen kun…

Emme aina huomaa, että elämä on ympärillämme sillä hetkellä. Maanantai-aamukin on tasavertainen lauantai-aamun kanssa. Se on samanlainen aamu, jolloin voisi tuntea elävänsä. Arkipäivät menevät liian usein ohi. Voikin olla, että kun oivaltaa paremman elämän merkityksen , se onkin jo ohi. Myöhäistä tehdä mitään.

Parempi elämä on tässä ja nyt.

Vähän sama juttu paremman työelämän kanssa.

Hyvin usein puhumme paremmasta työelämästä 2020. Sitten se on totta.

Saatamme miettiä millainen oli pahimmillaan työelämä joskus historiassa. Millaisia örkkipomoja tai patruunoita historiassa oli. Mietimme mitä kaikkea pitäisi tehdä ja saada aikaan. Miten ihmisiä pitäisi motivoida, miten pitää huolta työhyvinvoinnista, miten kehittää asioita. Millaisia pomojen pitäisi olla.

Ehkä liian usein asiat kohdistuvat tulevaan. Ei tähän päivään ja hetkeen. Sinänsä aivan inhimillistä ja yleistä.

Mikäli aidosti haluamme rakentaa parempaa työelämää, on se aloitettava nyt.
Tänään. Heti. Seuraavassa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa.

Mitä voin yksilönä tehdä heti?

Voimme miettiä omaa suhtautumista toiseen ihmiseen.
Mitä saamme aikaan kohtaamisessa?

– Pilaammeko toisen fiiliksen vai rakennammeko sitä?
– Haemmeko virheitä vai onnistumisia?
– Tökimmekö vai tuemmeko?
– Saamme toisen totiseksi vai hymyilemään?
– Puutummeko asioihin vai annammeko tehdä itsenäisesti?
– Kuihtuuko innostus vai syttyykö toinen aidosti?
– Ovatko ihmiset meitä varten vai me ihmisiämme?
– Pomotammeko me vai annammeko ihmisten kukoistaa?
– Arvostelemmeko vai arvostammeko?

Viime kädessä kaikissa kohdissa on kyse siitä, että arvostammeko aidosti toista ihmistä kohtaamisessa. Mikäli emme arvosta, se näkyy meistä arvosteluna eri muodoissa.

Me itse kaipaamme arvostusta. Niin ihmisemmekin.

Aki Sirkesalo lauloi kappaleessaan ”Parempaa aikaa” seuraavasti:
”jos odotat aikaa, parempaa aikaa,
odotat seuraavaan elämään”

Parempi työelämä ei voi odottaa vuoteen 2020.

Nyt.
http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/