Päätin viime vuonna, että tulevaisuudessa kirjoitan vain positiivisia blogeja positiivisista asioista. Vähään aikaan en ole kirjoittanut, koska olen vain keskittynyt uuteen kirjaan – Yksinkertaista johtamista arjessa. Suuri osa blogiaiheista tulee kirjassa vuonna 2018. Nyt kuitenkin sain energiaa blogin kirjoittamiseen. Mistä?
Viimeisten kuukausien aikana olen kuullut paljon hyviä uutisia liiketoiminnan kasvusta ja hienoista onnistumisista liikevaihdon kasvun myötä. Valitettavasti olen kuullut myös yhtä paljon negatiivisia uutisia ja tositarinoita ihmisten johtamisesta. Tarinoita, joiden ei uskoisi olevan totta.
Mikä johtamisessa siis yllättää?
Hyvin monessa tapauksessa pomo johtaa edelleen pelolla ja uskoo, että pelkäävä ihminen tekee tehokkaasti ja rakentaa organisaatiolle positiivista tulevaisuutta ja tulosta. Sillä, että ihmistä haukutaan tai alistetaan tai pahimmassa tapauksessa uhkaillaan, luullaan saavan aikaan hienoja uusia innovatiivisia ideoita, kehittävää avoimuutta sekä valtavaa energiaa pursuavaa motivaatiota.
Tai uusi pomo päättää aloittaa yt-neuvottelut aivan syyttä, vain siksi, että hän niin haluaa. Tämä organisaatiossa, jossa toimintaa on kehitetty muutamia vuosia yhdessä kaikkien ihmisten kanssa ja saatu aikaan valtavaa sitoutumista ja tuloksen kääntyminen tappiosta tulokselliseksi. Uusi pomo luulee, että organisaatiossa on ollut löysää ja hakee kasvua irtisanomalla hyviä ihmisiä. Mietin, että onko kyseessä todella aito usko vai vain oman bonuksen lyhytaikainen optimointi organisaation pitkäjänteisen kehittämisen ja tulevaisuuden kustannuksella.
Useassa tapauksessa pomo ottaa jonkin henkilön organisaatiossa hampaisiinsa ja aloittaa systemaattisen kiusaamisen. Yleensä henkilö on ollut se osaava ja aidosti organisaatiolle hyvää haluava, joka uskaltaa sanoa asiat suoraan ilman pelkoa. Pomo uskoo voivansa helposti savustaa ulos ne ihmiset, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä ilman, että muu organisaatio huomaa. Hyvin usein juuri ne kaikki muutkin osaavat yksilöt huomaavat hiljaisetkin signaalit ja äänestävät nopeasti jaloillaan. Pomo ei siitä välitä vaan luottaa, että parin vuoden bonukset korjaavat oman itsetunnon ongelmat ja toivoo kolmen vuoden päästä head hunterin löytävän hänet uuteen organisaatioon tekemään taas ”tulosta”.
Tai pomo kokee hyvän ja pätevän ihmisen olevan hänelle uhka ja ulkoistaa heidät suoraan yt:n tai organisaatiomuutoksen takia. Hyvää luvattua työtä ei olekaan ja pettymys seuraa päivästä toiseen. Hyvälle ihmiselle tarjotaan lopuksi työtä, joka on häneen osaamiselleen todella ala-arvoista ja itsekunnoituksensa säilyttääkseen ihminen päättää itse lähteä. Pomo mustamaalaa häntä muussa organisaatiossa ja käyttää työssään hyväkseen irtisanoutuneen ideoita ja saa niistä vielä positiivista palautetta.
Oli ehkä väärin sanoa otsikossa ”yllättää”, oikea termi olisi ”järkyttää”
Miksi? Koska valitettavasti mikään edellämainituista ei ole satua, vaan totista totta useille kymmenille tai sadoille ihmisille tänäänkin. Useille, jotka lähtevät töihin positiivisena tekemään parhaansa jokaisena työpäivänä, mutta tekevätkin johtamisen takia vain sen pakollisen. Pomo vie motivaation sen sijaan, että tekisi parhaansa ihmisten eteen.
Esitän taas saman kysymyksen, mistä ihmeestä sellaiselle pomolle oikein maksetaan?
Pomon tehtävä on saada ihmiset tekemään parhaansa
Edelleen uskon sydämestäni siihen, että pomon tehtävä on saada ihmiset tekemään parhaansa, ei välttämättä laskemaan kiky-minuutteja siihen, että koska saa lähteä kotiin. Ihminen, joka tulee töihin motivoituneena ja hyvällä tuulella on äärettömän arvokas organisaatiolle ja omistajille.
Aikojen alussa ihmiset olivat kiitollisia siitä kun saivat työpaikan. Tänään ihmisten työpanos ostetaan ja sen ymmärtävä hyvä pomo haluaa saada ostetusta työpanoksesta eniten irti, mutta ei heiluttamalla ruoskaa tai vaatimalla jatkuvasti tekemään enemmän, vaan hän ymmärtää, että
- hän on pitämässä huolta ja kehittämässä ihmisten työn tekemisen edellytyksiä
- hänen tehtävänsä on rakentaa tulevaisuutta yhdessä omien ihmisten kanssa
- myös strategiaa mietitään kaikkien kanssa yhdessä (yhteinen suunta)
- on äärettömän tärkeää saada ihmisille hyvä fiilis ja hymy huulille arjessa
- aidosti hymyilevä ihminen on usein myös motivoitunut (yksinkertaista)
- tulos rakentuu hyvän fiiliksen avulla – ei pelolla tai pelaamalla
Positiivisen johtamisen kautta ihmisten työtapoja ja menetelmiä kehitetään yhdessä siten, että työ helpottuu. Uusille asioille ja uusille idoille jää aikaa ja varmasti myös tehokkuus sekä tuottavuus lisääntyy enemmän verrattuna ruoskan heiluttamiseen.
Ihmiset tekevät aidosti parhaansa motivituneena hyvällä fiiliksellä ja se heijastuu asiakkaisiin, jotka valitessaan kahden organisaation välillä – varmasti jatkavat yhteistyötä sen kanssa, jossa ihmisistä huokuu hyvä tunne ja asenne pelolla johdetun organisaation sijaan.
Juuri nyt on oikea aika nostaa onnistumisia esille
Nyt on siis oikea aika nostaa näitä positiivisia onnistumisia esille. Niitä tositarinoita, joissa ihmisiä kohdellaan arjessa arvostavasti ja luotetaan. Niitä tositarinoita, joissa pomot tekevät kaikkensa omien ihmisen eteen.
Niiden positiivisten tarinoiden opetuksissa ja onnistumisten monistamisissa on Suomen tulevaisuus. Niillä rakennetaan Euroopan parasta työelämää ja aitoa kasvua.
Jokaisen yksittäisen ihmisen hyvän fiiliksen avulla.
Heti nyt. Tänään.