Home

Ilta hämärtyy ja huomenna pitäisi mennä töihin loman jälkeen. Latasin koneelle viikon Norjan mp-matkalta kuvia, joissa teemana oli Norjan kaunis luonto ja ainutlaatuinen maisema. Otin viikon matkalta yli 700 kuvaa ja joukossa oli muutamia helmiä. Erityisesti pidin muutamasta kuvasta, jossa lokki tuli jatkuvasti hotellissa ikkunani taakse tuijottamaan minua.

Laitoin ikkunalaudalle tee-pussin ja lokki yritti nokkia sitä, valitettavasti vain lasi oli välissä. Otin pienen lämmikkeen itselleni ja laitoin lasin ikkunalaudalle samalla kun ihailin hotellin näkymää Barentsin merelle. Samainen lokki vasta innostuikin lasista ja tuli tuijottelemaan minua sen läpi.

Kuva on pitkästä aikaa ehkä paras luonnon tilannekuva mitä on linssin eteen spontaanisti ja suunnittelematta tullut.

Kyseinen kuva on tämän blogin otsikkokuvana. Jos se ei näy, tässä linkki:

Kuva facestani

Onnistuin pitkästä aikaa

Kuva sai minut hyvälle tuulelle ja lokin toiminta nauratti muutenkin. En ollut vähään aikaan laittanut yhtään kuvaa Suomen Luonnonvalokuvaajien ryhmään ja postasin sen sinne. Kuva sai valtavasti tykkäyksiä ja hymiöitä ja tuntui kivalle kun se sai aikaa muillekin samaa fiilistä. Ihan muutamassa minuutissa kuvalla oli kymmeniä tykkäyksiä. Itselle tuli todella hyvä fiilis omasta onnistumisesta.

En onnistunutkaan sittenkään

Yhtäkkiä tykkäykset loppuivat ja olin tosi ihmeissäni. Yllätyksekseni huomasin, että kuva oli poistettu ylläpidon toimesta. Luin uudelleen säännöt, jotka olin lukenut liittyessäni ja ilmeisesti ylläpitäjän mukaan kuvani ei täyttänyt niitä. Kuva ei varmaankaan ollut tarpeeksi luonto-kuva. Kyseessä oli kuitenkin kuva, jota ei oltu käsitelty millään tavalla, lokkia ei houkuteltu ruoalla paikalle vaan kyseessä oli yksi luontokuva monien joukossa ja nimenomaan hauska tilanne aidosti syntyneenä.

Se tunne kun onnistuu ja hetken päästä tuleekin märkä pyyhe kasvoille – se on aika pysäyttävä. Moninkerroin pysäyttävämpi kuin vain onnistuminen. Ihminen tuntee siinä itsensä aika pieneksi ja kaikki negatiiviset tunteet käyvät kyllä mielessä. Ainakin näin kävi minulle.

Jäin miettimään omaa kokemustani ja  ja totesin tapahtuneen olleen erittäin hyvä opetus alkavaan syksyyn meille kaikille.

Nyt tarvitsemme hyvää fiilistä jokaisessa organisaatiossa

Kesä ja lomat ovat ohi ja on aika palata töihin ja uusien ideoiden pariin. Miten uusiin juttuihin arjen kiireessä ja sähköpostiruuhkassa suhtaudutaan, voi ratkaista paljon. Yhdellä pienellä pilkuttamisella voidaan saada paljon negatiivista aikaan. Jopa organisaation tulokselle pitkällä jänteellä.

Jos ihminen onnistuu omasta mielestään hyvin ja saa aikaan hyvää fiilistä itselleen ja muille, pomon kannatta harkita todella ainakin kaksi kertaa pilaako hän sen motivaation, hyvän fiiliksen ja juuri vapautuneen energian asiaan puuttumisella tai jyrkällä ”ei käy”-vastauksella. Puuttumalla, pilkuttamalla, kieltämällä, pitäytymällä vanhoissa rutiineissa, käskyttämällä tai muulla vallankäytöllä saadaan yleensä vain huonoa fiilistä aikaan.

Huono fiilis vie paljon energiaa, lopettaa hyvin usein kaiken joustamisen ja sellaisen ylimääräisen ”teen parhaani”-tekemisen. Emmehän siis tapa ihmisten motivaatiota viemällä se kaikkein tärkein juuri siinä hetkessä – se energiaa vapauttava hyvä fiilis. Vaan:

Annetaan vapauksia ja panostetaan luovuuteen

En tällä blogilla kritisoi Suomen Luonnonkuvaajien sääntöjä millään tavalla, sillä jokaisella on oikeus toimia juuri omien sääntöjensä ja rutiiniensa mukaisesti. Halusin vain tuoda esille sen energiaa vievän tunteen kun omasta mielestä onnistuu täydellisesti ja toisen mielestä idea tai asia on aivan syvältä, eikä sitä hyväksytä.

Oman tunnereaktio oli niin tyrmistyttävä kun ilman mitään ilmoitusta kuva poistettiin. Näin voi meille kaikille käydä arjessa kun ideoimme uutta ja saamme omaan työhömme liittyvän kuningasidean, joka ei menekään läpi.

Joskus sääntöjen, vanhojen tapojen tai rutiinien poisto voi vapauttaa valtavasti energiaa ja muuttaa vaikkapa koko bisneksen suunnan.

Muistetaan tämä lomien jälkeisessä arjessa, joissa jokaisella kohtaamisella on iso merkitys. Positiivinen kohtaaminen vapauttaa juuri sitä tarvittavaa energiaa ja saa ihmiset ylittämään itsensä Uusien ideoiden hyväksyminen voi aikaansaada valtavan luovuuden kasvun ja luova huikean energiaboostin koko organisaatiolle.

Me kaikki kaipaamme nyt niitä onnistumisia. Pieniäkin. Jokaiselle niillä on yksilönä todella iso merkitys. Ja juuri yksilöistä ja jokaisen omista tunteista rakentuu tiimin, ryhmän, osaston ja koko organisaation menestyminen.

Ja lokin tuijotukseen vastaen – kippis. Onnistuin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s