Home

Kuulin eilen asian, joka jäi mietityttämään ja pyörimään mieleen. Erään yrityksen myyntikokouksesta lähdettäessä myyjiä kuuleman mukaan suoraan sanottuna vitutti. Nyppi. Harmitti. Pari päivää oli käytetty aikaa yhdessä ja se mitä saatiin aikaan asiakasrajapintaan oli tuo fiilis. Kaikki motivaatio katosi ja siitä olisi sitten pitänyt lähteä energisen asiakasrajapintaan kasvattamaan markkinaosuutta…

Tuntuu jotenkin niin epätodelliselle.

Hei haloo – Mikä ihme saa pomon viemään ihmisten motivaation?

Koen, että vuonna 2016 käsite ”työnantaja” on vanhanaikainen. Näen asian niin, että työntekijä tavallaan myy oman työpanoksensa esim. 7.5 tuntia päivässä ”työnostajalle”. Pomo siis ostaa työpanoksen. Mitä järkeä on pomon sellaisessa tilanteessa minimoida se ostettava/ostettu työpanos kaikella mahdollisella negatiivisella ”johtamisella”.

Aina kun ostamme jotain, haluamme saada rahalle vastinetta. Niinhän se on silloinkin kun ostamme ihmisten päivittäisen työpanoksen. Mielestäni pomon tehtävänä on maksimoida työpanos, eikä minimoida. Mitä paremalla fiiliksellä ihmiset ovat arjessa, mitä kivempi on tehdä työtä, mitä rennompaa ja positiivisempaa on, sitä enemmän kyseinen organisaatiokin saa. Varmasti isompi työpanos näkyy myös organisaation viivan alla positiivisena tuloksena.

Mihin tarvitsemme pomoja, jotka vievät motivaation, laskevat yrityksen juuri ostaman työpanoksen minimiin ja miettivät vain omaa etuaan?

Monessa yrityksessä mietitään myös työkykyä tai etenkin nyt lämpimien ilmojen alkaessa kivan tyky-tapahtuman järjestämistä jossain kivassa paikassa koko henkilöstölle. Siellä sitten parannettaisiin huonoa ilmapiiriä, tehtäisiin yhdessä jotain kivaa ja illalla vähän relattaisiin vaikka pienessä viinissä. Kaksi päivää olisi kivaa ja rentoa ja loput sitten sitä tavallista negatiivista pomotusta ja ”johtamista”.

Miten vaikea onkaan ymmärtää, että se ei todellakaan riitä.

Eihän perheessäkään lapsia itketetä 363 päivää vuodessa ja sitten mennä Linnanmäelle pitämään hauskaa pariksi päiväksi. Pieni lapsi näyttää aidosti tunteensa heti ja varmasti kaikkien vanhempien ilo syntyy siitä kun lapset ovat iloisia arjessa päivästä toiseen ja nauttivat elämästä ja pienistä positiivisista asioista. Jotenkin tuntuu, että vanhemmuus ei elämässä koskaan lopu ja aina sisällä on pieni huoli lasten hyvinvoinnista ja pärjäämisestä. Siitä, että heillä asiat ovat hyvin ja elämä kohtelee hyvin. Lasten eteen sitä on valmis tekemään kaikkensa.

Näinhän se pitäisi olla duunissakin.

Hyvä pomo pitää huolen siitä, että ihmisillä on hyvä olla jokaisena päivänä.

Positiivinen pomo – positiivinen fiilis – positiivinen tulos viivan alle.

Asiat ovat yksinkertaisia jos niin aidosti haluaa ja asennoituu positiivisesti muihin ihmisiin joka tilanteessa.

En itsekään väitä onnistuvani aina, varmasti joskus pilaan toisen fiiliksen, mutta yritän opetella olemaan parempi jokaisessa kohtaamisessa.

Mikä fiilis toiselle jää seuraavasta kohtaamisesta?

– – – – –

Pomolle (työnostajalle) kesälahja:

http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s