Home

Kuulin eilen asian, joka jäi mietityttämään. Kärjistän nyt ehkä asiaa hieman, mutta mikäli se on edes pieneltä osalta totta, on se nostettava esille. Jos saamme siihen nyt jouluna edes pienen parannuksen, olemme varmasti saaneet aikaan positiivista joulumieltä monelle.

Kuulemani mukaan monella vanhuksella tai isovanhemmalla on joulusta valtavasti stressiä. Moni haluaisi viettää joulua lasten ja lastenlasten kanssa, mutta rahan puutteen takia ehkä antaa juuri päinvastaisen kuvan. Joulun lahjaodotukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja rahaa kuluisi kaikkien lahjoihin liikaa, siksi moni jää yksin kotiin.

Tai lahjoihin voidaan käyttää luottokorttia tai tehdä jopa äärettömän kallis pikavippi, jotta kuusen alle saadaan paketteja. Joulun jälkeinen aika onkin sitten todella rankkaa kittuuttamista, kun maksut erääntyvät ja rahaa ei välttämättä ole kunnolliseen ruokaankaan.

Surullista yksinäisyyttä. Todella.

Läsnäoloa materian sijaan

Onko niin, että tämä hektinen aika ja tietty materialistisuus saa meidät unohtamaan sen kaikkein tärkeimmän –  oman ajan ja aidon läsnäolon antamisen toiselle lahjojen sijaan?

Pienenä lapsena kaipasin aikaa omalta isältä valtavasti. Se, että hänellä olisi aikaa rahan sijaan. Olisimme tehneet jotain yhdessä, harrastaneet jotain yhdessä, jutelleet siinä samalla ja olleet aidosti läsnä toisillemme. Kun sitä joskus teimme, se tuntui upealle ja sen kanssa jaksoi pitkään. Lähestyimme toisiamme ja pieni poika sai paljon kaipaamaansa arvostusta.

Lapsena kaipasimme aikaa vanhemmiltamme ja uskon, että vuosikymmenten jälkeen asia on kääntynyt toisinpäin. Vanhempamme kaipaavat aikaa meiltä.  Sitä, että he saavat olla kanssamme ilman lahjastressiä, ilman joulun kiirettä ja valtavaa määrää paketteja.

Voisimmeko kertoa sen heille etukäteen. Nyt.

Kerrotaan heille, että kaikkein tärkein lahja, jonka heiltä saamme onkin heidän läsnäolonsa.

He riittävät sellaisena kuin ovat.

Olisiko aika soittaa heille?

Jos vielä voi sen tehdä.

Yksinkertaista joulua – läsnäoloa arvostaen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s