Miksi kaipaan positiivista palautetta – onnistumisia?

Motiivit aukeavat parhaiten kun pysähtyy hetkeksi miettimään asioita omalta kannalta. Omia kokemuksia ja odotuksia matkan varrelta mahdollisimman suoraan. Helppoa se ei aina ole, mutta auttaa ymmärtämään itseä ja sitä kautta muita.

Nuorempana kaipasin valtavasti hyväksyntää ja positiivista palautetta. Sitä, että joku huomaa onnistumiseni ja reagoi siihen. Miksi ihmeessä näin?

Pienenä poikana kaipasin isän arvostusta

Kun olin pieni, odotin isää kotiin useasti ja kaipasin aikaa isän kanssa. Hän tulikin, mutta usein jatkoi töillä kotona tai tarttui olutpulloon ja siirtyi telkkarin ääreen. Vielä useammin tuli tosi myöhään kotiin eikä auttanut vaikka katselin ikkunasta ulos jokaisen maantietä saapuvan auton valoja ja odotin niiden kääntyvän pihaan. Sain usein tulokseksi satoja pettymyksiä.

Kaipasin läsnäoloa ja pienen pojan huomaamista. Sitä sain hyvin harvoin. Useimmiten sain arvostelua tekemättömästä ”nakituksesta” tai jokin tekemäni pikku työ oli tehty väärin. Päivän polttopuiden pinoamisen jälkeen pinojen pääty ei ollutkaan tasainen ja jouduin tekemään kaikki uudelleen. Jne jne..

Unelma-ammattini ei ollut isän mieleen ja taas jouduin nieleskelemään pettymystä. Hyvin harvoin sain positiivista palautetta tai koin onnistumisia.

Koulussa haettiin virheitä

Koulun ekoilla luokilla opettaja oli tosi tiukka ja punakynä viuhui paljon kokeissa. Papereissa oli paljon oikein mutta vain virheet huomattiin. Sama linja jatkui lukioon asti, jossa eräs opettaja jopa luki paperista virheitä koko luokan edessä ja niille piti nauraa yhdessä.

Ekassa työpaikassa loman jälkeinen päivä oli kyykyttävä

Ensimmäisessä työpaikassa valmistumisen jälkeen tein työtä ajasta välittämättä – usein pitkää päivää. Harvoin kuulin mitään positiivista, etenkin loman jälkeinen ensimmäinen päivä oli aina kauhea. Pomo oli loman aikana kirjoittanut erilaisia havaitsemiaan virheitä lapuille työpöydälleni, joka oli niitä melkein täynnä. Ensimmäisen päivän jälkeen olin totaalisesti loman tarpeessa.

Jännää miten nämä negatiiviset asiat muistaa vieläkin vaikka niistä on aikaa aivan tajuttomasti. Pienet pettymykset, itsetunnon kolaukset, nolaukset ja kyykytykset jäävät mieleen ja vaikuttavat tahattomasti alitajunnassa vielä vuosien tai vuosikymmenten jälkeen. Erilaisista tilanteista on ”oppinut” toimintamallin, jota on vaikea muuttaa. Alitajunta luulee, että noin pitää toimia vaikka oma sisin kaipaa muuta. Jossain sisällä on pohjaton tyhjä varasto positiiviselle palautteelle ja omille onnistumisille.

Kannattaa pysähtyä miettimään omia kokemuksia

Melkein jokaisella on varmasti samanlaisia kokemuksia. Kun haluaa olla parempi ihminen tai parempi pomo, kannattaa varmasti jossain vaiheessa pysähtyä miettimään vastaavasti omaa historiaa ja lapsuutta. Ei kuitenkaan negatiivisesti vaan ehkä juuri niitä asioita mitä itse silloin kaipasi ja kaipaa edelleen. Yrittää lisätä niitä asioita omaan arkeen vaikka se olisi kuinka vaikeaa ja alitajunta haraisi vastaan. Uskon vahvasti, että moni meistä kaipaa juuri samanlaisia asioita ja jo pienestä pitäen.

Läsnäoloa, onnistumisia, huomaamista ja lupaa käyttää omia vahvuuksia heikkouksien ja virheiden sijaan.

Itselläni oli hirmuinen tarve positiiviselle palautteelle ja hyväksytyksi tulemiselle sitä kautta. Jotenkin tuntuu, että sen tarve ei mene koskaan pois. Nykyään olen todella allerginen kaikelle arvostelulle, koska koen sen saman historiallisen tunteen kelpaamattomuudesta edelleen niissä tilanteissa. Arvostus saa hymyn huulille ja hyvän olon sisälle.

Samaa yritän huomioida ja edelleen oppia kaikessa omassa komminukoinnissa. Arvostusta – ei arvostelua.

Pomona on siis hyvä muistaa, että:
– on oikeasti läsnä ihmisten kanssa
– on aidosti kiinnostunut toisesta
– huomaa onnistumiset
– on hiljaa virheistä
– antaa toisen tehdä asoita omalla tavallaan
– ei arvostele vaan arvostaa toista ihmistä
– yrittää olla koko ajan parempi kohtaamisissa

Ennenkaikkea:

Arvostaa ja nostaa toisten onnistumisia esille.
On sitten pomo, kollega, puoliso, ystävä tai ohikulkija.
Sitä me kaikki kaipaamme

On hyvä pysähtyä myös miettimään osaammeko antaa sitä.

Yksinkertaista johtamista ja läsnäoloa – Arvostaen.

———-

Lisää ajatuksia:

http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/