Home

Loma teki tauon bloggaamiseen ja kirjoitteluun, nyt syyskuun alkaessa taas näppäimistö kutsuu. Pohdin hetken aihetta ja ensimmäisenä tuli mieleeni hyvin monelle ajankohtainen aihe. Uskon, että suomalaisen perusmotivaatiota ei välttämättä pysty nostamaan erilaisilla keinotekoisilla keinoilla mutta sen voi aivan liian helposti viedä heti loman jälkeenkin.

Aikoinaan heti loman tarpeessa

Aikoinaan eräässä työpaikassani lomaltapaluu oli aina järkytys. Pomo oli liimannyt pöydälle lappuja erilaisista virheistä mitä hän oli löytänyt lomani aikana. Hyvä fiilis katosi aivan heti virheiden tökkimiseen. Usein olin loman tarpeessa heti ensimmäisen työpäivän jälkeen. Asia kosketti rajusti ja vielä yli kahdenkymmen vuoden jälkeen muistan asian näin hyvin. Kokemus ahdistaa vieläkin.

Entä missä mennään vuonna 2014?

Uskon, että hyvin moni meistä tulee töihin motivoituneena ja täynnä virtaa kesän jälkeen. Hyvin usein loman aikana kertynyt lataus imetään pois heti ensimmäisten päivien tai viikkojen aikana.

Nyt jo kesän jälkeen olen kuullut eri suunnista masentavia kommentteja yrityskulttuurista ja johtamisesta. Hyvin monessa yhteydessä on sanottu, että ”meillä asioista ei saa puhua tai epäkohtia ei saa ottaa esille” , ”pomo ei kuuntele välijohtoa lainkaan”, ”kaikki päätetään johtoryhmän norsunluutornissa”, ”kilpailijat kehittyvät, mutta me emme”, ”pientä ihmistä ei kuunnella lainkaan”, ”pomo ei puutu arvojen vastaiseen toimintaan”, ”yritys menee eteenpäin tuotteiden kautta, johtaminen on aivan syvältä” jne.

Jokainen kommentti on saanut hiljaiseksi.

Miten ihmeessä pomo voi luulla, että hiljentämällä ihmiset ja ongelmat yritys voi pärjätä nyt ja tulevaisuudessa. Tai että paras strategia toteutuu miettimällä se vain johtoryhmässä. Aivan kuin ihmisillä ei olisi mitään merkitystä.

Itse uskon valtavasti siihen, että pomon tehtävä on luoda edellytykset toiminnan kehittämiselle ja nimenomaan yhdessä ihmisten kanssa. Strategiat ja asiat toteutuvat vain ja ainoastaan ihmisten kautta arjen tekemisellä. Ulkopuolinen toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti kovaa vauhtia, kustannustasomme nousee ja erilaiset kilpailun muodot vain lisääntyvät. Selviämme vain yhdessä tekemällä ja ideoimalla kaikkien ihmistemme kanssa. Asiakasrajapinnassa toimivat tietävät hyvin usein mitä pitäisi tehdä, miten toimintaa pitäisi kehittää.

Jos vain pomo kuuntelisi.

Miksi pomo ei kuuntele?

En oikeasti ymmärrä. Paras lopputulos syntyy silloin kun kaikkien ihmisten osaamista ja mielipiteitä käytetään hyväksi. Huomioidaan kaikki näkökulmat ja rakennetaan toimenpiteet yhdessä. Uusia ideoita ja ajatuksia ei tarvitse enää siinä tapauksessa myydä ihmisille, koska ne ovat kaikkien omia ideoita. On toki selvää, että kaikkia ideoita ei aina voi toteuttaa heti ja osaa ei ehkä koskaan, mutta kun kaikki ongelmat ja ideat on laitettu yhdessä pöydälle, on siitä helppo valita yhdessä parhaat. Rakentaa organisaation tulevaisuutta pienten asioiden kautta yhdessä.

Jos pomo ei kuuntele, kannattaa ottaa seuraavia asioita esille:

– ulkoinen toimintäympäristö kehittyy koko ajan – kilpailu kiristyy
– jotta organisaatio pysyy mukana – on kehitettävä asioita jatkuvasti
– jokainen ongelma on mahdollisuus olla parempi kuin kilpailija
– asioista pitää saada puhua niiden oikeille nimillä
– excelissä voidaan tehdä vai hetkellisiä säästöjä
– tulevaisuuden tulos tehdään yhdessä ihmisten kanssa
– asiat ja uudet ideat totetutuvat ihmisten kautta
– ihmisten tunteella on merkitystä
– jokainen ihminen organisaatiossa on tärkeä voimavara
– kuuntelu ei maksa mitään
– ihmisten arvostus ei maksa mitään

Esimiehen tehtävä on kehittää asioita yhdessä ihmisten kanssa, ei tumpata ongelmia ja uusia ideoita.

Kaksi vaihtoehtoa:

Kun pomon luokse saapuu ihminen uuden idean tai ongelman kanssa. Hän voi valita kahdesta vaihtoehdosta:

Pomo voi haukkua ihmisen tai ongelman pystyyn. Lopettaa ongelmista puhumisen. Antaa kilpailijoiden mennä edelle. Arvostella.

tai

Pomo voi ottaa idean ja ongelman todesta. Kysellä lisää ja tehdä asialle jotain tai antaa ihmisen itse hoitaa homma kuntoon. Arvostaa.

Pomon oma valinta on viekö motivaation vai nostaako sitä.

Yksinkertaista johtamista – Arvostaen.
———-

Lisää ajatuksia:

http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/

2 thoughts on “Motivaation voi viedä helposti

  1. Täysin samaa mieltä itse asiasta.

    Tämmöinen kielellinen huomio kuitenkin pomo-sanan viljelystä: Käyttämämme kieli muokkaa todellisuuttamme, ja ainakin omaan korvaan pomo-sana korostaa eroja valta-asemassa (ja etäännyttää ihmisiä). Käsittääkseni johtamisen ydinajatus on täysin päinvastainen – synnyttää johtajuutta yhteisössä.

    Useimmat strategiathan eivät huomioi ihmistä lainkaan mikä on hullunkurista. Täydellinen, prosessivetoinen illuusio houkuttaa, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Taustalla on näivettävä ”piilosysteemi”, joka imee energiaa mustanaukon lailla. Mutta tämä systeemi ei näy excelissä eikä se kuulu paperilla ydintoimintaan, vaikka sillä onkin aivan ratkaiseva merkitys menestymisessä.

    Ajatuksen myyminen on toinen harha. Toiminta edellyttää aina ymmärrystä ja sitoutumista. Loistavat ”pomot” eivät tipu taivaista eivätkä elä tyhjiössä vaan syntyvät aina suhteessa yhteisöön. Ilman täydellistä yhteisön tukea pomot eivät ole yhtään mitään. Ottamalla muodollisesta asemasta valtaa kulttuuri vain näivettyy entisestään.

  2. Veikkaisin että yleisin toimintatapa on noiden kahden välimuoto: kuunnellaan puolella korvalla, annetaan epämääräinen vastaus että asiaa ehkä käsitellään jossain foorumissa joskus, mutta siihen ei koskaan kuitenkaan palata. Tässä olen pyrkinyt itse skarppaamaan että annan aina määräajan jonka puitteissa palaan asiaan ja kerron sen etenemisestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s