En pelaa golfia, mutta olen käsittänyt sen olevan harjoittelua ja harjoittelua vaativa peli. Täydellisiä lyöntejä on vähän ja etenkin ”hole in one” on äärimmäisen harvinaista herkkua.
Ajatelkaapa tilannetta, että pelaa yksin ja lyö ”hole in onen” ilman, että kukaan näkee. Karmea tilanne..takana on satoja tai tuhansia epätäydellisiä lyöntejä kaverin kanssa ja sitten se oikea tapahtuu yksin ollessa. Saako siitä tyydytystä? Tuskin, koska kukaan ei edes nähnyt sitä.
Näin se varmaan on usein työelämässäkin:
– Onnistumme, mutta kukaan EI huomaa.
– Epäonnistumme ja sen huomaavat kaikki ja toki etenkin se pilkuntarkka pomo.
Silloin kun kaipaisimme tsemppiä, kukaan ei sano mitään ja silloin kun itsekin huomaamme virheemme, se nostetaan esille korostetusti. Ole siinä sitten energinen ja motivoutunut.
Argh.
No tuohan on kuvitelmaa, eihän noin oikeasti tapahdu……
Miten eläimiä koulutetaan?
Koiria ja yleensäkin muita eläimiä koulutetaan aina onnistumisten kautta. Kun esimerkiksi koira tekee halutun tempun tai edes osan sitä, onnistuminen palkitaan pienellä herkulla. Näin koira oppii, että aina oikeasta tekemisestä saa jotain.
Tämä toimii uusien asioiden opettelussa, mutta miten koiralta saa huonot käytöstavat pois?
Pitääkö kuono työntää kakkaan, pitääkö koiraa lyödä kun se haukkuu? Ei, ei todellakaan. Haukkuvaa koiraa voi kouluttaa siten, että sen ollessa hiljaa se palkitaan. Eli taas oikeasta tekemisestä ja onnistumisesta palkitaan. Ei rankaista virheestä tai väärästä tavasta.
Tässä asia hyvin karkeasti ja ehkä hieman karrikoidenkin. Silti työelämässä meillä olisi siitä niin paljon opittavaa.
Palkitse ja huomaa oikea suoritus. Vaikka toinen tekisi joskus väärinkin.
Hevoskuiskaaja?
Katsoin dokumenttia hevoskuiskaajasta, joka sai hevosen tekemään melkein mitä tahansa. Hän kertoi hevosen olevan kuin peili ratsastajan käytöksestä. Jos ratsastaja on hermona, niin hevonen myös. Jos hevosen taluttaja pitää riimua kireällä niin se aikaansaa hevoselle vastareaktion, se on myös kireänä. Hevonen aistii toisen tunteen ja on äärimmäisen herkkä reagoimaan samalla tavalla.
Hevonen reagoi heti väärään kohteluun ja tavallaan siihen, jos sitä ei arvosteta.
Eihän työelämässä noin tapahdu…
Urheilussa?
Menestyvät tiimit keskittyvät onnistumisiin virheiden ja mokien sijaan. Onnistuminen vapauttaa energiaa ja saa onnistumaan uudelleen. Hyvä valmentaja tiedostaa tämän ja katsoo epäonnistumisia läpi sormien. Tässä valmennuskulttuurissa on toki hirmuisia eroja eri maiden ja kulttuurien välillä. Mutta niin on sitten tuloksissakin.
Entä työpaikoilla?
Hyvin usein unohdamme aidon toisen ihmisen arvostuksen. Kiire ohjaa toimintaa ja unohdamme kommunikoida positiivisia asioita. Emme huomaa onnistumisia ja vilpitöntä tekemistä. Liian helposti keskitymme virheisiin ja vääriin toimintatapoihin ja puutumme niihin.
Ainakin minä olen niin tehnyt . En ole tajunnut onnistumisten kautta kehittämistä.
Mitä pitäisi tehdä?
Jokaisessa asiassa voimme aina keskittyä positiiviseen asiaan. Siihen, mitä toinen ihminen tekee oikein ja huomata se. Palkita siitä tai edes reagoida. Jos esim. vähän käyntejä tehnyt myyjä on konttorilla..emme puutu siihen, vaan siihen kun hän on oikeasti asiakkaalla. Tekee sen mitä odotamme ja huomaamme sen ja kerromme myös muille. Sitä me kaikki kaipaamme, onnistumisemme huomaamista.
Toki aina voidaan sanoa, että ei tuo kaikkialla toimi. No ei varmaan toimikaan, mutta ainakin minun historiassani olisi ollut monta tilannetta, jossa tuolla olisi päästy parempiin tuloksiin. Lasten kasvatuksesta puhumattakaan.
Sen sijaan, että kysyy jatkuvasti ”tekemättömiä läksyjä” voisi keskittyä ”tehtyihin läksyihin” ja palkita niistä jollain tavalla. Sen sijaan, että puuttuu likaisiin astioihin pöydällä, voisi huomata puhtaat astiat kaapissa. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon aivan jokaisen meidän arjestammekin.
Jotta voimme arvostaa muita, meidän pitää olla sinut itsemme kanssa.
Siihen me kaikki tarvitsemme onnistumisen kokemuksia.
Onnistumisista kasvaa tasapainoinen itseensä luottava ihminen.
On tilanne mikä tahansa, onnistumisten kautta pääsee helpommin tavoitteeseen.
On sitten pomo tai ei.
Tai ”vain” lasten isä tai äiti.
Virheitä vai onnistumisia?
Mitä nostamme esille toisesta ihmisestä?
http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/
Ajatuksia johtamisesta - Ari Rämö 
Kirjoitatpa osuvasti. Työsarkani on koulumaailmassa, vastuullani on oman kaupunkini psyk.avohuollon opetuksen toteuttaminen. Hevoskuiskaus on juuri se, mitä meidänkin tulisi yhä enemmän tehdä. Kuiskata oppilaisiin ne ominaisuudet, joita heille toivoisimme. Eikä koirakoulukaan ole kaukana, palkkiot on käytössä joka päivä. Ja sitten se urheiluvalmennus… Niinpä. Kukaan meistä ei elä elämäänsä tai tee työtään heikkouksiensa varassa, joskus kuitenkin koulumaailma näyttää sellaiselta että oppilaan päivään mahtuu liian monta heikolle osa-alueelle menevää haastetta. Toivon kovasti että uusi opetussuunitelma antaa lisää rohkeutta irroittautua akateemisuudesta ja heittäytyä kohti ihmisyyden taitojen opiskelua. Minun yksikölläni on jo lupa sellaiseen.
Ja onnistuminen. Ihan hymyilyttää. Oivalsin onnistumisen olevan maailman yksinäisin tunne, kun olin onnistunut yksin paneloimaan mökkini vintin sisäkaton (paneelit olivat pituudeltaan n. kolmemetrisiä ja minä 1,7). Kun olin akrobaattisesti pujotellut kaikki ponttiin oman kehoni avulla ja kiinnitin viimeisen paikalleen, tajusin etten voi kertoa asiasta kellekään sen latistumatta. Tajusin vasta jälkikäteen nykyiseen työhön siirryttyäni, mihin panelointi minua itse asiassa valmensi. Johtotehtävässä olen aivan yhtä yksin kuin mökin vintillä.. Kritiikin ja arvostelun kestän sillä, että tiedän olevani samoille henkilöille kuitenkin seuraavassa hetkessä korvaamaton avuntuoja ja tuki. Ja sille täytyy olla tilaa minussa. Anteeksiannosta kai on enimmmäkseen kyse. Itselleen ja muille. Mutta ei se ole helppoa koskaan.
Seurauksena siitä, että olen kokenut onnistumisen yksinäisyyden, koitan luoda työyhteisöni arkeen tilanteita, joissa he pääsevät arvostamaan toistensa onnistumisia Pidän myös tärkeänä aina sanoa ääneen, keneltä hyvä idea on peräisin. Koen vahvasti, ettei meidän kulttuurimme ole lainkaan vielä kyllästetty kiitoksella, siksi pyrin kiittämään aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Yritän muistaa kiittää myös saadessani rakentavaa palautetta, ilman sitä minä en kehity mihinkään, olen siitä vilpittömästi myös kiitollinen.
Puhuit johtamisesta oman mielen hallintana. Sitä se on sataprosenttisesti.
Olen tosi iloinen tästä kohtaamisesta. Olen kaivannut jotakin, joka tyrkkäisi ajatuksia johonkin suuntaan, tämä taitaa nyt olla sitä. Kiitos.