Tieliikenne ja huono johtaminen?

Ajelin muutaman tunnin Seinäjoelta kohti etelää ja matkalla jäin miettimään Suomen liikenteen ”johtamisen” nykytilaa. Pitkän matkan ajaminen ahdisti ja väsytti todella paljon ja kotiin saapuessa olin aivan puhki. Kaikki energia oli mennyt 4,5 tunnin matkaan. Jotenkin fiilis oli myös syiltään samanlaista kuin huonon johtamisen seurauksena syntyvä olotila. Liikenteessä loisti kaikenlainen rentous poissaolollaan ja juuri se sai väsyneen olotilan aikaan.

Mikä liikenteessä menee pieleen?

Kun miettii vuosien kehityksen tulosta niin tilanne vetää hiljaiseksi. Nopeusrajoituksia tulee koko ajan lisää ja nimenomaan niiden vaihtelua. Pitkää matkaa ei voi ajaa rennosti vaan melkein jokaiseen risteykseen on asetettu erilainen nopeusrajoitus melkein mielivaltaisesti. Ajaessa pitää olla tosi tarkkana ja ympäröivästä maisemasta ei voi todeta todennäköistä nopeusrajoitusta – toisin kuten esimerkiksi Saksassa. Rajoitukset vaihtelevat todella paljon ja kuljettajan huomio menee merkkien seuraamiseen sen sijaan, että ottaisi muut liikenteessä olijat huomioon ja oman tilanteen niihin verrattuna.

Huomio menee rajoitusten seuraamiseen ja siihen, ettei vaan vahingossakaan tee virhettä. Jos niin kävisi, niin lopputuloksena olisi sakko, joka usein olisi ihmisen pahoinpitelyä korkeampi. Virheiden pelko saa kaiken huomion ja uskoakseni juuri se saa suuremman onnettomuusriskin aikaan. Rajoitukset saavat aikaan juuri päinvastaisen vaikutuksen kuin mikä oli tarkoitus.

Lisäksi rajoituksilla ei ole mitään logiikkaa. Kuljettaja ei voi käyttää kokemustaan ja arvioida tilannetta vaan mielivaltaisia muuttuvia sääntöjä pitää seurata.

Valvonnassa kaikki huomio keskittyy vain virheisiin. Jos ajaa 200 km virheettömästi niin siitä ei saa palautetta vaan heti ensimmäisestä virheestä saa rangaistuksen.  Esimerkiksi vahingossa saatu rangaistus tuntuu kuljettajasta todella kohtuuttomalle etenkin kun vuosien aikana ei saa lainkaan positiivista palautetta.

Vaikka autot kehittyvät ja kaikki turvallisuusvarusteet myös niin sitä ei huomioida vaan lainsäätäjä käyttää valtaansa ja vain kiristää sääntöjä. Ei lainkaan tavoitteena parantaa turvallisuutta vaan tehdä enemmän rahaa sakoilla. Oletuksena ajatus, että tiukemmalla linjalla valtio saa enemmän rahaa.

Kaikesta huolimatta vaikka rahaa kerätään enemmän, sitä ei käytetä tiellä liikkuviin vaan teiden kunto huononee koko ajan. Eli edellytykset turvalliselle ajamiselle huononevat koko ajan.

Mitä yhtäläistä johtamiseen?

Jotenkin ajaessa tuli siis mieleen, että siinä asfaltin pinnassa matkaa tehdessä kokee huonon johtamisen koko kuvan. Teiden hallitsija ja lakien säätäjä ei ymmärrä kokonaisuutta ja pilaa kaikella kontrollilla hyvän lopputuloksen. Sama toteutuu usein organisaatioissa kun pitää tehdä enemmän tulosta tai tilanne tiukkenee. Luullaan, että kiristämällä sääntöjä saadaan lisää euroja. Ja jos säännöt eivät riitä niin niitä kiristetään lisää.

Sääntöjen kiristäminen työntekijöiden arkeen poistaa kaiken luovuuden. Sen sijaan tulee pelko ja uusien ideoiden ja innovaatioiden keksiminen tyrehtyy täysin. Kärjistetysti voidaan sanoa, että koko organisaatio vetää käsijarrun päälle.

Mikäli pomo ei ole antanut organisaatiolle yhteistä suuntaa, arjessa tapahtuva mikromanageeraaminen on myös suunnittelematonta. Kenelläkään ei ole hajuakaan mitä saa tehdä missäkin olosuhteessa. Kaikenlainen logiikka puuttuu.

Myös organisaatiossa virheet huomataan ja onnistumisia ei lainkaan. Tämä jos mikä pienentää entisestään ihmisten vastuunottoa ja omia päätöksiä. Kukaan ei halua olla se, joka mokaa.

Työolosuhteet ja työkalut kehittyvät ja mukaan tulee digitaalisia työkaluja, mutta niitä ei haluta käyttää. Pomo pomottaa eikä ota huomioon uusia positiivia mahdollisuuksia. Kun on ennekin tehty näin niin tehdään tulevaisuudessakin.

Ihmisiin ei panosteta vaan päinvastoin kiristetään panostuksia vaikka ihmisistä olisi varaa pitää parempaa huolta. Työhyvinvoinnista karsitaan vaikka juuri nyt sitä tarvittaisiin lisää.

Liikenne – organisaatio?

Mitäpä tuohon sanoisi. Aika selvää on, että selvät yhtäläisyydet löytyvät. Liikenteessä pelko lisääntyy koko ajan ja motivaatio katoaa. Tulee mieleen, että haluaa muuttaa Suomesta pois. Samoin käy organisaatioissa, uutta työpaikkaa haetaan ja heti kun sellainen löytyy – vaihdetaan vaikka pienemmällä kk-palkalla kunhan vain fiilis olisi parempi.

Sanottakoon lopuksi myös, että en missään nimessä kannata vapaita ajonopeuksia vaan jatkuvan rajoitusten kiristämisen sijaan voisi miettiä yhdessä kokonaan uusia ideoita liikenteen turvallisuuden parantamiseksi. Esimerkiksi sitä, että jatkuvat muuttuvat rajoitukset poistettaisiin ja esimerkiksi välillä Seinäjoki-Tampere olisi 100-80-70km/h jatkuvan vaihtelun sijaan kiinteä rajoitus 90 km/h. Näin menetellen kuljettajien huomio ei tarvitsisi kohdistua liikennemerkkeihin tai kameroihin ja sakon pelkoon, vaan jokainen voisi ottaa toiset huomioon. Läsnäoloa liikenteessä jatkuvan pelon sijaan.

Sama muuten toimii myös organisaatioissa.

Läsnäoloa ja ideoiden kuuntelemista jatkuvan sääntöjen kiristämisen ja pelon sijaan.

Seurauksena voisi olla kivan rento fiilis ja parempi tulos.

Millä mittarilla tahansa mitattuna.

Ps. Liikenneministeri – kannattaisiko miettiä liikenteen sujumista uudelleen.