Home

Elämme digitaalista aikaa ja esimerkiksi markkinoinnissa tai myynnissä moni asia siirtyy nettiin, mailiin ja muuttuu paperista PDF:ksi tai Powerpointiksi. Netistä löytää kaiken mitä tarvitsee soittamatta ja asioimatta face-to-face. Vaihtoehtoja voi kelata ja kilpailuttaa tapaamatta yhtään myyjää oikeasti. Paperiesitteitä ei oikeastaan enää pahemmin tule postista, lehtien mainoksia luetaan harvemmin, soiton sijaan saa hyvin usein mailia ja viestintää tulee erilaisten viestien kautta. Pitkät viestit muuttuvat lisäksi lyhyiksi ja kiteytetyiksi.

Samaan aikaan myös mahdollisuus viestien ymmärtäminen väärin kasvaa. Olemme kaikki erilaisia ja tulkitsemme viestejä eri tavalla. Mitä lyhyempi ja digitaalisempi viesti, sitä suurempi on erilaisen tulkinnan mahdollisuus omien kokemusten ja historian kautta.

Kaikki analoginen on muuttumassa digitaaliseksi.

Markkinoinnin ja myyntiprosessien lisäksi sama tapahtuu myös kaikessa muussa kommunikoinissa. Messenger, facebook, twitter ja muut viestimet valtaavat alaa nopeassa viestien vaihdossa. Osin johtaminenkin siirtyy digitaaliseksi. Erilaisia työkaluja arviointiin ja kommunikointiin tulee yhtä enemmän kännyköille, fiiliksiä mitataan asiakaspalvelun pääteeksi kännykän appsilla ja pian varmaan pomon kohtaamistakin. Ehkä työpäivän päätteeksi kaikki saavat pian kännyynsä kaikkien muiden arvioinnin omasta työpäivästään. Ehkä kehityskeskusteluja ei enää pian käydä vaan ne ovat siirtyneet jokaisena perjantaina tehtävään älypuhelinarvioon toinen toisillemme.

Digitaalisuuden kehitys on hienoa ja helpottaa elämää valtavasti, mutta toivon todella, että analoginen kommunikaatio säilyy, emmekä unohda sitä älypuhelimien, tablettien ja läppärien maailmassa 2015.

Miksi?

Digitaalisuus saattaa antaa väärän kuvan

On hienoa, että somessa eri kanavissa erilaisista päivityksistä voidaan tykätä. Se antaa positiivista palautetta julkaisijalle ja nostaa onnistumisen kautta itsetuntoa. Ehkä somen suosio perustuukin juuri siihen. ”Like”, ”Tykkää”, ”Lisää suosikkeihin” tai ”uudelleentwiittaa” saa julkaisemaan lisää ja uskomaan itseensä.

Toisaalta julkaisut tai päivitykset saattavat antaa hieman väärää kuvaa ympäröivästä maailmasta. Hyvin usein esim. facebookiin laitetaan päivityksiä, joissa itsellä asiat ovat hyvin, jotain kivaa on sattunut, jokin asia on onnistunut, lomamatka on aluillaan, uusi asunto on valmis, illallinen kivassa seurassa maistuu jne. Suurin osa päivityksistä on jotain todella positiivisista. Kaikilla muilla asiat tuntuvat olevan hirmu hyvin ja hienosti itseen verrattuna.

Kun katsomme samaan aikaaniltapäivälehtien uutisia, ne ovat useinkin hyvin negatiivisia ja yrittävät myydä kaikella surullisella, kauhealla tai onnettomalla. Maailmalla tapahtuu kauheita asioita ja negatiivisuus myy.

Kun facebookin seinää lukiessa näkee kaikkien muiden asioiden olevan vain hyvin, itsellä ympäröivässä maailmassa on myös negatiivisia asioita ja stressiä niin tilanne voi aiheuttaa itselle riittämättömyyden tunnetta. Muiden some päivitysten perusteella voi jäädä miettimään, että mitä ihmettä pitäisi tehdä kun omassa elämässä tuntuu olevan vähemmän onnistumisia ja positiivisia asioita?

Niinhän asia ei todellisuudessa ole. Se vain tuntuu sille.

Mitä enemmän lukee muiden onnistumisia, sitä helpompi on unohtaa omansa.

Analogista viestintää tarvitaan

Juuri siksi tarvitaan oikeaa analogista arvostavaa viestintää. Face to face.

Digitaalisuus ei vähennä muun viestinnän tarvetta vaan ehdottomasti juuri päinvastoin lisää sitä. Nimenomaan sitä, että tärkeät ja positiiviset asiat sanotaan ääneen. Se on nykyään vaikeampaa, mutta niin tärkeää meille jokaiselle. Me kaipaamme tunnetta siitä, että olemme arvokkaita ja ainutlaatuisia. Jos sitä ei kuule ääneen, niin sen unohtaa ihan liian helposti.

Jokainen ihminen-yksilö on ainutlaatuinen

Ystävät, vanhemmat, työkaverit, pomo, lapset, puoliso – kohtaamme kaikki samassa tilanteessa olevia ihmisiä päivittäin monta kertaa kasvokkain. Jokainen meistä  kaipaa yhä enemmän analogista onnistumisen tunnetta. Sitä, että toinen sanoo ääneen jotain positiivista. Ei vain tekemisestä vaan toisesta ihmisenä. Aidosti arjessa.

Me jokainen kaipaamme positiivisia asioita ääneen sanottuna kuin C-vitamiinia.

Siitä ei voi saada yliannostusta.

Arvostetaan ääneen

Yksinkertaista kommunikointia – arvostaen.

—–

Lisää ajatuksia kirjan muodossa:

http://www.liikekirjat.fi/index.php/catalog/yksinkertaista-johtamista-arvostaen/

One thought on “Kaipaamme analogista arvostusta – kaikkea ei voi tehdä somessa

  1. Hei Ari!
    Olen täysin samaa mieltä. Hienoa, että ajattelet samalla tavalla. Itselle paras kommunikointitapa ja josta myös pidän on face to face! Väitän , että olen siinä myös parhaimmillani!

    Mukavaa kevään odotusta

    Helena Plathán

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s