Olen kohta vuoden ajan kirjoittanut aina vapaa-aikana kirjaa johtamisesta, teemalla arvostelu vs arvostus. Tarinaa johtamisen pyhästä yksinkertaisuudesta – Arvostuksesta. Siitä miten positiivinen muita arvostava johtamistapa on syntynyt, mitä tuloksia saatu aikaan ja miten sen kautta arvostus näkyy arjessa työelämässä. Tai pitäisi näkyä. En aina osaa sitä vieläkään. 26.568 sanaa on ainakin nyt kirjan muodossa kasassa.
Nyt viimeisten päivien aikana olen viimeistellyt sitä ja todennut, että on hämmästyttävää miten kirjoittamalla omia ajatuksia paperille oppii koko ajan lisää. Kirjoittaessa joutuu todella miettimään tekstin vaikutusta toiseen ihmiseen, elävään lukijaan.
Kirjoitettaessa herää erilaisia kysymyksiä:
– Miten esitän asian ymmärrettävästi ja mitä vivahteita siinä on?
– Miten vastapuoli voi sen lukea ja millaisia väärinkäsityksiä siitä voi tulla.
– Miten omien mielipiteiden kirjoittamisen sijaan saisi toisen kokemaan oivalluksia ja miettimään omaa tilannettaan?
– Miten saisi toisen ymmärtämään, että tässä on vain yksi esimerkki, kaiken voi aina soveltaa omaan tilanteeseen ja elämään tai työelämään.
– Voiko näistä mielipiteistä tykätä ja olla samaa mieltä?
– Saako toinen näistä uusia ideoita omaan työhönsä?
Hassua on se, että vasta tämän projektin kautta jäin miettimään edellä mainittuja kysymyksiä. Kuinkakohan monta lukematonta mailia olenkaan kirjoittanut ja vain ladellut tekstin melkeinpä mitään ajattelematta mailiin ja painanut ”send” nappulaa. Ja olettanut, että kyllähän viestin kaikki ymmärtävät. Samalla tavalla miten olen sen tarkoittanut. Mailissa ei ole mukana mitään muuta kuin teksti. Ei tunteita.
Vain faktaa totaalisen subjektiivisesti omasta näkökulmastani.
En ole lainkaan ajatellut noita yllä mainittuja kysymyksiä vaikka lähetän kirjallista materiaalia, eli mailia päivittäin hurjan määrän. Joissain tapauksissa jopa enemmän kuin mitä puhun ihmisten kanssa. Etenkin pääkonttorin tai niiden ihmisten suuntaan, jotka eivät ole viereisessä huoneessa tai lähellä fyysisesti. Ajattelen vain maisemakuukkelointia johtamisena ja tärkeänä kanavana. Pyrin välttämään viimeiseen asti maililla johtamista, mutta toki lähetän infoluonteista asiaa ja kaikkea pientä sälää mailin kautta. Tai Lotus Notesin sametime-chatin kautta. Yhtään miettimättä tämän kommunikointikanavan rajoittuneisuutta.
Tässä varmaan on juuri se maisemakuukkeloinnin ja mailaamisen merkittävä ero. Face to face tilanteessa näkee heti ilmeen, äänesävyn, reaktion ja sanojen perusteella mitä mieltä toinen on. Asiaa voi purkaa ja keskustella auki ja hakea tarvittaessa yhteistä mielipidettä ja ajatusta. Rakentaa yhteistä näkemystä. Luoda yhteistä työelämää ja ajatuksia. Mutta ei mailissa. Ei.
….mailissa sitä vaan lataa asian menemään totuutena.
Kirjoitan paljon arvostuksesta ja sen viestimisestä eri muodoissa ja eri tilanteissa. Sähköposti, tämä hyvin monelle päivittäistä arkea oleva media on jäänyt kokonaan huomioimatta. Tai mikä sitten onkaan se yrityksen sisäinen viestikanava: sisäinen intranet, chat-room, twitter tai vaikkapa facebook.
Monessa some-välineessä on nykyisin ”tykkää” ”like”-nappula, josta heti näkee vastapuolen reaktion. Mutta ei mailissa.
Tästä eteenpäin mietin aina ennen lähettämistä, voiko siitä vastapuoli tykätä, ja painaa näkymätöntä ”like”-nappulaa.
Jos mielestäni voi, vasta sitten lähetän.
Unohtamatta yllä olevia kysymyksiä.
Tai vaihdan mailin puhelimeen.
Entä sinä? Like?
Ajatuksia johtamisesta - Ari Rämö 
Sähköposti on hyvä renki mutta vaarallisen huono isäntä, eli johtamisen välineeksi siitä ei ole. Kun empaattisuus ja kuuntelu unohtuvat, liikutaan vaarallisilla alueilla ja tuolloin Send-nappi voi olla todella vaarallinen.
On upeaa seurata että olet ihan oikeasti miettinyt johtamista ja viestintää monikanavaisena kokonaisuutena ja saanut koottua ajatuksiasi kirjan muotoon. On aivan totta, kohtaamista kavokkain ei voita mikään. Erityisesti palautteen antaminen ja saaminen ovat asioita, jotka tuntuvat suoraan sanottuna käsittämättömiltä ajatuksilta sähköisillä työkaluilla toteutettuna. Olet varmaan tutustunut myös Mikko Aallon ajatuksiin miten parjaavasta kolauttesta siirrytään korjaavaan palautteeseen.
Kirjoitin useiden vuoden ajan artikkeleita, tiedotteita ja tarinoita siirryttyäni tekniikan parista viestintään ja päätoimittajaksi. Joskus ajattelin paljonkin sitä mitä muut ajattelevat jutuistani. Onneksi sain yhtälailla positiivista kuin negatiivistakin palautetta, ne kasvattivat kykyä kirjoittaa sujuvammin ja helpommin ymmärrettävällä tyylillä (ainakin uskon niin).
Muuten, mitä olet mieltä, pitäisiköhän siellä some-maailmassa olla myös dislike-nappula?